Kategoria: Politiikka
Espoon PS mukana budjettisopimuksessa – nopean väestönkasvun ja maahanmuuton kustannukset seurantaan
Kirjoitettu 21.11.2023 | AjankohtaistaPolitiikkaEspoon kaupungin valtuustoryhmät sopivat tänään vuoden 2024 talousarviosta. Neuvottelutulos on kaikkien valtuustoryhmien hyväksymä. Talousarvioneuvotteluissa tehtiin kaupunginjohtajan esitykseen lisäyksiä, jotka nostavat kaupungin käyttötalouden kustannuksia noin 12 miljoonalla eurolla. Valtaosa lisäyksistä kohdistuu kasvun ja oppimisen toimialalle, jossa perusopetukseen, varhaiskasvatukseen ja toisen asteen opetukseen lisättiin määrärahoja yli 11 miljoonaa euroa. "Koulujen rahoituksen ... Lue lisää >
PS:n Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoryhmä esitti valtuutettujen ns. ryhmärahan pienentämistä
Kirjoitettu 21.11.2023 | AjankohtaistaPolitiikkaLänsi-Uudenmaan hyvinvointialueella käydään parhaillaan kaikkien valtuustoryhmien kesken neuvotteluja talousarviosta ensi vuodelle. Hyvinvointialueen tuotot tulevat valtaosin valtion rahoituksesta ja sen kulut ovat suurelta osin lakisääteisistä palveluista johtuvia. Näiden ulkopuolella on lisäksi, jonkin verran valtuuston päätettävissä olevia eriä. Alueensa talousarvioneuvotteluissa Perussuomalaiset pitivät tärkeänä, että jaettaessa kaikille kuntalaisille niukkuutta luottamushenkilöiden tu... Lue lisää >
Kansanedustaja Onni Rostila pyytää eroa Keski-Uudenmaan aluevaltuustosta
Kirjoitettu 1.11.2023 | PolitiikkaRostila sovittaa aiempia luottamustoimia kansanedustajuuden kanssa Uusimaalainen kansanedustaja Onni Rostila on jättänyt kirjallisen eropyynnön Keski-Uudenmaan aluevaltuustolle maanantaina 30. lokakuuta. Hyvinkään kaupunginvaltuustossa Rostila jatkaa silti normaalisti. Syytä karsia Kansanedustajan tehtävä on vaativa ja aikaa vievä. Onni Rostila on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka istuu suuressa valiokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa. Rostilan perheessä odotetaan lisäksi kolmatt... Lue lisää >
Uusi PS-lehti 10/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 24.10.2023 | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka10/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Tohtorismiehestä puhemieheksi Presidentinvaaliehdokas Jussi Halla-aho: Suomen pitää olla turvallinen maa tavallisille suomalaisille Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho vaalikiertueella: "Suomella ei ole varaa sinisilmäisiin päättäjiin" Kolumni, Mauri Peltok... Lue lisää >
Uusi PS-lehti 9/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 26.9.2023 | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka9/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Satunnaisia lokikirjamerkintöjä Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tämä hallitus ei kurita autoilijoita Valtionvarainministeri Purra: Palkansaajan verotus kevenee ensi vuonna Kolumni, Sebastian Tynkkynen: Mäyhän jälkeen tulikoe Valtion budjetissa merkittävi... Lue lisää >
Uusi PS-lehti 8/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 28.8.2023 | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka8/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Perussuomalaisten kädenjälki näkyy vahvasti hallitusohjelmassa: Suomi tarvitsee tärkeysjärjestystä Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: Realismin puute ja sinisilmäisyys ovat huonoja ominaisuuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Helsingin Sanomat syyllistää seksuaalisen häirinnän uhrin ja yrittää leimata tämän rikolliseksi Puheenj... Lue lisää >
Uusi PS-lehti 6-7/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 29.6.2023 | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka6-7/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Hallitus laittoi tärkeysjärjestyksen uusiksi: Työtä, yrittämistä ja ostovoimaa suomalaisille Polttoaineisiin historiallinen veronalennus Palkasta jää enemmän käteen Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Normaalia meininkiä Perussuomalaisten linja näkyy hallitusohjelmassa: Suomalainen työ ja yrittäminen edellä PS:n ministeriksi vahvoja asiaosaajia Hallituksen tavoitteena kilpailukykyi... Lue lisää >
Uusi PS-lehti 5/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 6.6.2023 | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka5/2023 Politiikka- ja järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Komissio haluaa pakottaa jäsenmaat vastaanottamaan siirtolaisia: EU esittää ensin vapaaehtoista taakanjakoa Halpatyövoima kelpaa elinkeinoelämälle: Ruotsi tiukentaa tulorajaa, mitä tekee Suomi? Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Vihreiden matikka ei enää täsmää Hakkarainen: ”Eurooppa ei voi olla koko maailman syöttökaukalo" Yhteiskuntatieteilijä uudessa kirjassaan: EU:n turvapaikkapolitiikka tappaa ihmishen... Lue lisää >
Uusi PS-lehti 4/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 1.5.2023 | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka4/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Perussuomalaisille ennätyksellinen vaalivoitto: Kansa halusi muutosta Eduskunnan PS-kuopukset: "Nuoret äänestäjät lähtivät liikkeelle" Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Me emme tienaa tällä Koko maan äänikunigatar Purralle 42 594 ääntä! "Äänestäjiltä saatiin huikea luottamuksen osoitus" Äänestäjiltä selvä viesti hallituspuolueille: Kansa kyllästyi kurjistamispolitiikkaan "Talous on saata... Lue lisää >
Perussuomalaisten vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin
Kirjoitettu 18.4.2023 | AjankohtaistaPolitiikkaTiedote 18.4.2023 Perussuomalaisten vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin 1. Mitkä ovat ne keskeiset yhteiskunnalliset muutokset, joita seuraavan hallituksen pitäisi mielestänne saada aikaan? Julkisen talouden kestävyyttä tulee vahvistaa. Se tulee tehdä niin, että kansalaisten perusturva ja peruspalvelut eivät vaarannu. Työnteon ja yrittäjyyden kannusteita sekä kansalaisten ostovoimaa on parannettava. Kokonaisturvallisuutta, omavaraisuutta ja huoltovarmuutta on vahvistettava. Koko... Lue lisää >
Tervetuloa vaalivalvojaisiin
Kirjoitettu 2.4.2023 | PolitiikkaPerussuomalaisten vaalivalvojaiset pidetään sunnuntaina 2.4. kello 18.00 alkaen Apollo Live Clubissa. Katso tarkemmat tiedot täältä > Suomen Uutiset lähettää vaali-illan tapahtumista suoraa lähetystä klo 19 alkaen. Videolähetys tulee näkyviin tänne > Lue lisää >
Uusi PS-lehti 3/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 16.3.2023 | AjankohtaistaPolitiikka3/2023 Politiikkaosio: PDF >> Tässä numerossa: Pelasta Suomi äänestämällä perussuomalaisia ehdokkaita: ennakkoäänestys kotimaassa: 22. – 28.3.2023 ennakkoäänestys ulkomailla: 22. – 25.3.2023 varsinainen äänestypäivä: sunnuntai 2.4.2023 Nykyinen ilmastopolitiikka on uhka taloudelle ja turvallisuudelle Hinnat nousevat, velka paisuu: Nyt tarvitaan täyskäännös! Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Lapsellisia kysymyksiä Sinivalkoinen siirtymä on järkevää ilmastop... Lue lisää >
Lempäälän Perussuomalaiset tempaisivat 24h-vaalitapahtuman
Kirjoitettu 8.3.2023 | AjankohtaistaPolitiikkaLempäälän 24h-vaalitapahtumassa puhuttiin politiikkaa ja nautittiin kuumaa keittoa. Idea 24 h-vaalitapahtumaan lähti liikkeelle Lempäälän Perussuomalaisissa muutamilta vuorotyötä tekeviltä kuntalaisilta saadun palautteen pohjalta. Palautteessaan kuntalaiset kertoivat tuntevansa eriarvoisuutta sen vuoksi, että pääsevät harvoin osallistumaan perinteisesti päiväaikaan pidettäviin tapahtumiin, koska käyvät vuorotöissä. Lempäälän Perussuomalaiset haluavat tulla tunnetuksi reiluiksi ja tasapuo... Lue lisää >
Uusi PS-lehti 2/2023 ilmestynyt – lue nyt verkossa!
Kirjoitettu 23.2.2023 | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka2/2023 Politiikkaosio: PDF >> Järjestöosio: PDF >> Tässä numerossa: Kaikesta muusta voidaan tinkiä: Suomalaisen tulee olla kotimaassaan ykkönen Hyveposeeraamiselle loppu: Ilmastorahasto on ajettava alas Lapsiperheiden verotusta kevennettävä lapsimäärän mukaan Oppimistulokset laskevat hälyttävästi: Koulujen on keskityttävä perusopetukseen Julkiset menot kuriin: Suomi ei voi ratkaista kehitysmaiden ongelmia Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Mistä nykyajan k... Lue lisää >
Hankkeet ja työllistävän yritystoiminnan tukeminen osaksi Rovaniemen elinvoiman kehittämistä
Kirjoitettu 17.2.2023 | AjankohtaistaPolitiikkaTIEDOTE 17.2.2023 Hankkeet ja työllistävän yritystoiminnan tukeminen osaksi Rovaniemen elinvoiman kehittämistä. Elinkeinoelämän tarpeisiin on vastattava sanoo elinvoimalautakunnan puheenjohtaja Matti Henttunen. Uutisointi lapinkansassa 17.2. Kuntamme vihamielisyydestä ja jarruttajista on todella karua luettavaa. Uusi EU-hankeohjelmakausi 2021-2027 nimeltään Osaava ja uudistuva Suomi on käynnissä. Maamme useat alueet ja toimijat ovat jättäneet hakemuksiaan hankerahoitushakuihin ko... Lue lisää >