Perussuomalaiset

Ajankohtaista

Syyskuun lopulle suunniteltu puolueneuvoston kokous peruttu

Kirjoitettu 18.5.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Tiedote 18.5.2020 Perussuomalaisten puoluehallitus on päättänyt koronan takia perua syyskuun lopulle suunnitellun puolueneuvoston kokouksen. Puolueneuvoston teemana olisi ollut kuntavaaliohjelman käsitteleminen, joten jäsenten näkemyksiä kuntavaaliohjelmasta tullaan kuulemaan muilla keinoilla. Näytetään sitten ensivuoden puoluekokouksessa perussuomalaista joukkovoimaa tämänkin edestä. Perussuomalaiset rp Simo Grönroos Puoluesihteeri Lue lisää >


Pentti Kettunen, mielipide: Uusilla hävittäjillä ei ole kiirettä

Kirjoitettu 13.5.2020  | Mielipiteet

UUSILLA HÄVITTÄJILLÄ EI OLE KIIRETTÄ Mielistäni Suomella ei ole tässä tilanteessa mitään kiirettä tehdä ratkaisuja Hornetien tilalle hankittavista hävittäjistä. Suomi velkautuu tässä Korona-tilanteessa niin vankasti ja talouselämä, työllisyys ja sitä kautta valtion tulot sakkaavat pahanpäiväisesti. Voimme ottaa hävittäjähankinnoissa aivan hyvin puolenkymmenen vuoden aikalisän. Senkin jälkeen on syytä tarkkaan harkita mistä hävittäjät hankimme. Hävittäjähankinnat on ennen kaikkea poliitt... Lue lisää >


Koronakuulumisia Lapista

Kirjoitettu 5.5.2020  | Mielipiteet
”Ensi talvenakin tarvitaan polttopuita, siihen ei Korona tai ilmastonmuutos vaikuta. Onneksi vappuna oli vielä hyvät ajokelit ja 90 senttiä lunta.” Toteaa Perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja Juhana Kelloniemi 2.5.2020

Olemme eläneet Korona-rajoitusten aikaa nyt kohta seitsemän viikkoa. Suhteellisen väljästi asutussa Lapissa rajoitusten noudattaminen on ollut ehkä osin helpompaa kuin tiheästi kansoitetussa Etelässä. Lappilaiset ovatkin tänä keväänä liikkuneet luonnossa enemmän kuin vuosiin. Aurinkoinen ja poikkeuksellisen luminen kevättalvi on kannustanut ihmisiä esim. hiihtämään, pilkkimään ja moottorikelkkailemaan. Kotikunnassani - Suomen pohjoisimmassa kaupungissa Kemijärvellä on Lapin keski-iältään van... Lue lisää >


Katso täältä perussuomalaisten virtuaalivapun tallenteet!

Kirjoitettu 29.4.2020  | AjankohtaistaJärjestöMielipiteet

Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon puhe vappupäivänä klo 13: https://www.youtube.com/watch?v=VptYM8fE9L8&feature=youtu.be Perussuomalainen virtuaalivappu Virittäytyminen PS-virtuaalivappuun aloitettiin vappuaattona 30.4. klo 13.30 julkaistulla Huhtasaari-minielokuvalla: Kansallismieliset muuttavat EU:n suunnan. Varsinainen PS-virtuaalivappu käynnistyi perjantaina 1.5.2020 klo 11.45 alkaen perussuomalaisten edustajien vappupuheilla. Linkit puheisiin löydät alta. Vappuaatto ... Lue lisää >


Uusi PS Naiset ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 29.4.2020  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

1/2020 PS Naiset: PDF >> Tässä numerossa: Pääkirjoitus, toimituspäällikkö Kristiina Ovaskainen: Tuetaan suomalaista työtä ja pysytään terveinä PS-kansanedustaja Riikka Purra ei halua matkustaa vapaa-ajallaan: "Kiireetön kotielämä on parasta" Eristäytymistä ja rajuja oireita: Näin selvisin koronasta Lähihoitaja Johanna hoitaa koronapotilaita etulinjassa: "Meillä ammattilaisilla on vastuu ja velvollisuus olla hyödyksi ja auttaa" Tarjoilijan työt loppuivat kuin seinään: "... Lue lisää >


Perussuomalaisten puolueneuvoston kokous pyritään pitämään syksyllä

Kirjoitettu 24.4.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Lehdistötiedote Helsinki 24.4.2020 Perussuomalaisten puolueneuvoston kokous pyritään pitämään syksyllä Hallitus kielsi yli 500 henkilön tapahtumien pitämiset heinäkuun 31 päivään 2020 saakka. Perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksen on sovittu pidettäväksi 26. – 27.9.2020 Rovaniemen Lappi-Areenalla. "Tavoitteemme on pitää kokous ajallaan, mikäli uusia suurtapahtumien kieltoja ei tule", totesi puoluesihteeri Simo Grönroos tämän päivän puoluehallituksen kokouksen jälkeen. Puolueneuvos... Lue lisää >


Uusi PS-lehti ilmestynyt – lue nyt verkossa!

Kirjoitettu 23.4.2020  | AjankohtaistaJärjestöPolitiikka

4/2020 Politiikkaosio: PDF >> Tässä numerossa: Pääkirjoitus, Matias Turkkila: Lasten pelejä Hallitus ei osaa laittaa asioita tärkeysjärjestykseen: Miljardien välttämättömät menolisäykset katetaan pelkällä velalla Ministerit rahoittavat omia lempikohteitaan Halla-aho patistaa Yleä, Sitraa ja puolueita kulukuurille: Toissijaisia menokohteita leikattava ankaralla kädellä Suomen on keskityttävä omiensa auttamiseen Velkainen euroalue vaarassa huojuttaa myös Suomen talout... Lue lisää >


Uusi jäsen: tutustu meihin

Kirjoitettu 31.3.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Tervetuloa perussuomalaisiin! Olet tehnyt rohkean päätöksen lähtemällä mukaan politiikkaan – onnittelut – on hienoa saada sinut mukaan! Jäsenistömme kehittyminen on yksi tärkeimmistä tehtävistämme ja perussuomalaisissa sinulla on hyvät mahdollisuudet osallistua yhdistystemme toimintaan, joko aktiivitoimijana tai osallistumalla kampanjoihin. Yksi aktiivisimmista tavoista toimia politiikassa on asettua itse ehdokkaaksi vaaleissa. Kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Olemme puolue, jossa i... Lue lisää >


Kevätaiheisia somekuvia viestinnän tueksi aineistopankissa

Kirjoitettu 26.3.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Klikkaa tästä aineistopankkiin latamaan kevätaiheisia somekuvia viestinnän ja julkaisujen tueksi. Aineistopankista löytyy kolme somekanaviin sopivaa kevätaiheista tervehdyskuvaa sekä kolme kevään teemalla olevaa kansikuvaa, joita voit käyttää yhdistyksen Facebook- tai nettisivujen kansikuvina. Kun julkaiset kuvia yhdistyksen netti- tai Facebook-sivuilla, voit samalla kertoa oman piiri- tai paikallisyhdistyksesi kuluneen kevään tai tulevan kesän kuulumisia. Valoa kevääseen! Kysytt... Lue lisää >


PS-jäsenkirje 23.3.2020

Kirjoitettu 23.3.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Hyvät perussuomalaiset, Elämme poikkeusaikoja, jotka vaativat sekä yhteiskunnalta että jokaiselta suomalaiselta sopeutumista kriisioloihin. Vakava epidemiatilanne vaatii myös puoluetoimintaan suuria muutoksia. Yleisötapahtumat peruttu – kevätkokoukset siirtyvät syksyyn Kuten jo aiemmin on ilmoitettu, niin kaikki puolueen piirissä tapahtuvat julkiset tapahtumat on peruttu pääsiäiseen asti. Kaikki tapahtumat on peruttu myös tästä eteenpäin toistaiseksi. Tapahtumia ei siis tule suunnitella kok... Lue lisää >


Etäkokousvinkit & ohjeet

Kirjoitettu 20.3.2020  | Järjestö

Järjestä yhdistyksen kokous etänä maksuttomalla MS Teams-sovelluksella Onko yhdistyksen kokous edessä mutta jäsenet kaukana toisistaan? Ei hätää, apuun tulee etätyöskentely sekä Microsoft Teamsin maksuton verkko- ja videokokoussovellus. Teams on Microsoftin keskinäiseen yhteydenpitoon kehitetty verkko- ja videokokoussovellus, joka mahdollistaa yhteisen tapaamisen verkon välityksellä, jopa 250 henkilön kanssa. Lisäksi Teams tarjoaa erinomaisen ympäristön yhdessä tehtävää etätyöskentelyä... Lue lisää >


Perussuomalaisten puolueneuvoston kokous siirtyy syksyyn

Kirjoitettu 20.3.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Tiedote Helsinki 20.3.2020 Perussuomalaisten puolueneuvoston kokous siirtyy syksyyn Hallituksen koronavirusepidemian rajaamiseksi tehtyjen päätösien takia perussuomalaisten puolue hallitus päätti tänään siirtää puoluekokousten välillä kokoontuvan puolueneuvoston ajankohtaa. Perussuomalaisten puolueneuvoston alkuperäinen kokoontumisaika oli 6. – 7.6.2020 Rovaniemen Lappi-Areenalla. Puoluehallitus päätti siirtää puolueneuvoston kokouksen ajalle 26. – 27.9.2020. Paikkana on edelleen Rovan... Lue lisää >


Perussuomalaiset Naiset ry jäsenkirje 1/2020

Kirjoitettu 19.3.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Jäsenkirje 1/2020 Hyvä Perussuomalainen Nainen! Kansakunta elää hyvin poikkeuksellisia ja vaikeita aikoja. Valmiuslaki on käytössä ja meidän on kaikin keinoin suojattava itsemme sekä läheisemme. Erityisesti riskiryhmien suojaaminen on tärkeää ja siksi heidänkin, jotka eivät siihen ryhmään kuulu, tulee kunnioittaa viranomaisten ohjeita ja minimoida viruksen leviäminen. Perussuomalaiset on perunut kaikki tapahtumansa ja tämä koskee niin paikallistasoa kuin eduskuntaryhmää sekä valtaku... Lue lisää >


Koronaviruksen varotoimet näkyvät myös PS:n eduskuntaryhmässä

Kirjoitettu 18.3.2020  | Ajankohtaista

Tällä hetkellä eduskunnasta on sairauslomalla kaikkiaan 18 edustajaa, joista viisi on perussuomalaisia kansanedustajia (IL). Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistuttaa tilanteen vakavuudesta ja meidän kaikkien yhteistoiminnan tärkeydestä Facebook-sivullaan julkaisemassaan viestissä. Julkaisemme Jussin viestin kokonaisuudessaan alla: Kansalaiset! Poikkeustila (joksi vallitsevaa tilannetta voinee kansanomaisesti kutsua) aiheuttaa monenlaista harmia. Itse kunkin on p... Lue lisää >


Koronaviruksen leviämisen estäminen – tietoa ja ohjeita

Kirjoitettu 18.3.2020  | AjankohtaistaJärjestö

Kiinassa käynnistyi viime vuoden lopulla uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19 -tartuntatautiepidemia. Virus aiheuttaa influenssaa muistuttavia hengitystieoireita. Osa tartunnan saaneista voi myös saada keuhkokuumeen. Suurin osa sairastuneista saa kuitenkin vain lieviä oireita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) seuraa tilannetta ja päivittää tiedot koronaviruksen esiintymisestä sekä ohjeista tartuntojen torjumiseksi. Lue lisää THL:n verkkosivuilta. Perussuomalaiset seuraa tilannetta ... Lue lisää >