Ulkoministeri Timo Soinin puhe suurlähettiläskokouksessa 24.8.2015
Ulkoministeri Timo Soinin puhe suurlähettiläskokouksessa 24.8.2015:
Arvon suurlähettiläät, hyvät kollegat!
On ilo saada seistä edessänne tänään ulkoministerinä. Suhtaudun tehtävääni suurella innolla ja kunnianhimolla. Ajat ovat vaikeat ja tuuli on välillä vastainen, mutta jo nyt kertynyt kokemus ulkoministeriöstä ja sen väestä on rohkaiseva. On vaikea kuvitella tästä tasavallasta löytyvän asiantuntevampaa ja osaavampaa väkeä. Tällä porukalla ja hyvällä yhteistyöllä haasteista kyllä selvitään.
En ole kiinnostunut vain ulkopolitiikasta, vaan myös ulkoministeriöstä. Ulkopolitiikkaa tekevät ihmiset. Olen jo aiemmassa roolissani ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana todennut, että Suomen ulkopolitiikan ja kansallisten etujen ajamisessa etulinjassa olette te ja kattava ja tehokas edustustoverkko. Tästä voimavarasta on pidettävä hyvää huolta niin henkisesti kuin resurssien puolesta.
Kiitoksen ansaitsette te kaikki, mutta erityisesti haluaisin meidän kaikkien osoittavan kiitosta ja tukea niille ulkoministeriön kollegoille, jotka ovat menneen vuodenkin aikana joutuneet toimimaan vaativissa kriisitilanteissa ja kovan työpaineen alla.
Tehtävät ovat monesti vaativia niin fyysisesti kuin henkisesti. Joskus – myös perheen hyvinvoinnin kustannuksella. Toivon, että voimme jatkaa hallinnon ja toimintatapojen kehittämistä ja ottaa yhä paremmin huomioon asiantuntemuksenne, työkokemuksenne kuin myös työssä jaksamista tukevat tekijät.
Hyvät kuulijat,
Talous on yhä merkittävämpi tekijä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämä koskee myös Suomea. Meidän on saatava oma talous kuntoon, jotta voimme olla jatkossakin rakentavia kumppaneita niin rauhan kuin kehityksen edistämisessä. Hallituksen vaikea, mutta kiireellinen ja välttämätön tehtävä on saada Suomen talous takaisin raiteilleen.
Keskustelussa voimme mennä tämänkin asian yksityiskohtiin, mutta haluan korostaa jo nyt, että tässä myös ulkoasiainministeriöllä ja edustustoilla tulee olla aktiivinen rooli. Voimme hyvin konkreettisesti auttaa suomalaisia yrityksiä menestymään maailmalla. Se on haettava pieninä palasina maailmalta.
Pyrin – esimerkiksi kärkihankkeiden kartoituksessa – osaltani siihen, että viennin edistämisen kannalta kriittisiin edustustoihin saadaan riittävä asiantuntemus ja resurssit yrityselämän palvelujen vauhdittamiseksi.
Moni – varmaan teidänkin joukossa – ajattelee, että istuva hallitus on itse tintannut Suomelle ”mustan silmän” kehitysyhteistyövarojen leikkauksella. Kehitysyhteistyö-varojen leikkaus tekee kipeää, mutta on välttämätöntä tässä tilanteessa: Emme voi määrättömiin ottaa velkaa tukeaksemme muita maita. Toivon samalla, että leikkaukset voivat myös tarjota tilaisuuden uudistaa toimintatapoja, hakea uutta profiilia, tehokkuutta ja vaikuttavuutta, jota myös eduskunta on meiltä perännyt. Esimerkiksi Afrikan strateginen merkitys Euroopalle ja Suomelle kasvaa edelleen. Suomen Afrikka-suhdetta on tähän saakka leimannut kehitysyhteistyö. Maailma kuitenkin muuttuu, joten Suomen Afrikka-suhteenkin on muututtava. Se tarkoittaa uudelleen ajattelua ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mukaan lukien kehitys- kuin taloudellisissa suhteissa.
Kehitysyhteistyöleikkauksiin liittyvien henkilöstövähennysten osalta kannan luonnollisesti ulkoministerinä erityistä huolta. Ulkoministeriön kaavailtu noin 35 henkilötyövuoden vähennys luo sellaista epävarmuutta ja huolta omasta työpaikasta, johon valtiolla ei ole totuttu.
Hallintopalvelut tulee käymään tämän prosessin läpi niin, että inhimilliset vaikutukset olisivat mahdollisimman ”siedettävät”. Seuraan tätä hyvin tarkasti.
Hyvät kuulijat,
Olette ehkä jo miettineet – ja varmaan ”siellä maailmalla” on jo kyseltykin – että mikä lienee ”sen uuden (perussuomalaisen) ulkoministerin” agenda. Nostan nyt esille muutamia asioita, joita pyrin itse – teidän tuellanne – erityisesti ajamaan. Olen sitoutunut hallituksen ohjelmaan.
Politiikkaa ei luonnollisestikaan tehdä ”tyhjiössä”, joten aluksi on hyvä arvioida, millaisessa maailmassa oikein elämme ja millaisiin asioihin tulisi meidänkin kiinnittää huomiota. Muutokset ovat olleet suuria. Aloittaessani 2011 ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana emme käyneet keskustelua ISILin uhasta ja sen raakalaismaisesta toiminnasta esimerkiksi naisia ja tyttöjä kohtaan, Boko-Haram ei ollut silloin CNN:n ”breaking news”- ikkunassa ja Krim oli vielä Ukrainan hallinnassa eikä Venäjä tukenut Itä- Ukrainan separatisteja.
Koska ajat ovat uudet, on turvallisinta aloittaa tutulla tarinalla!
Suomalaiselta diplomaatilta pyydettiin kerran ulkomailla yhden sanan arvio Venäjän tilanteesta. Vastaus oli ”Good”. Tätä kuitenkin pidettiin sen verran niukkasisältöisenä vastauksena, että häneltä kysyttiin myös pidempää, kahden sanan arviota. Nyt vastaus kuului ”Not good.”
Vitsi on vanha, mutta yhdellä sanalla arvioituna hyvä. Nämä vastaukset pätevät tänään myös oman välittömän ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristömme kuvaamiseen.
Yhtäältä tilanne on hyvä. Kuluneet kaksi ja puoli kylmän sodan päättymisen jälkeistä vuosikymmentä ovat olleet positiivisen taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen ja kasvavan yhteistyön ja vakauden aikaa. Vaikka Suomi on jälleen taloudellisten haasteiden edessä, niin tässä välissä Suomi selätti yhden laman ja nousi maailman vauraimpien maiden joukkoon. Samalla ajanjaksolla Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi ja on kehittänyt laajaa yhteistyötä Naton ja muiden kansainvälisten kumppanien kanssa.
Suomen oma kansainvälinen asema on historian katsannossa tänään vahvempi kuin koskaan. Tämä on kovan työn ja diplomatian tulosta, eikä odotettavissa ole, että pääsisimme jatkossakaan yhtään vähemmällä.
Myös lähialueillamme on saatu paljon myönteistä aikaan. Pohjois-Euroopan ja etenkin Itämeren alueen keskinäinen kauppa ja integraatio ovat vahvistuneet. EU:n ja Naton laajentumiset ovat tuoneet alueen maiden välille sisäistä koheesiota ja lisänneet alueellista vakautta. Itämeren alueesta on jo pitkään puhuttu yhtenä Euroopan dynaamisimmista alueista.
Toisaalta tilanne on myös kaikkea muuta kuin hyvä. Ukrainan konflikti on tuonut selkeät jännitteet Venäjän ja lännen välillä pintaan. Sanon tietoisesti ”tuonut pintaan”, ei luonut niitä, sillä kriisin taustasyyt ovat laajemmat ja syvemmät. Vaikka hyvää tahtoa on ollut puolin ja toisin, ei neljännesvuosisadan yhteistyön saldo ole toivottu: Luottamus on kärsinyt pahan kerran ja yhteistyö on jäissä monella tapaa. Molemminpuolisia sanktioita on asetettu ja kielenkäyttö tuntuu alati vain koventuvan.
Lisääntyvä epäluottamus on koko Euroopan yhteinen ongelma. Se heijastuu myös negatiivisesti lähialueillemme. Venäjän sisäinen kehitys – mukaan lukien ihmisoikeudet – ja voimakkaasti lisääntynyt varustautuminen ja sotilaallinen toiminta naapurustossamme on huolestuttavaa ja valitettavaa.
Vanha oppi siitä, että ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan, on kuitenkin edelleen viisas. Mutta samalla on selvää, että Suomen ja alueen muiden maiden on pidettävä huolta puolustuksestaan. Tätä ei pidä tulkita Venäjää vastaan suunnatuksi militarisoimiseksi, vaan välttämättömäksi puolustuskyvyn nostamiseksi – läntiset numerot ovat tässä suhteessa edelleen sen verran vaatimattomia.
Hyvät kuulijat,
Olen vahvasti sitä mieltä, että Euroopan turvallisuutta ei kuitenkaan pidä eikä voida rakentaa aseiden varaan. Suomi ei koskaan voi suosia tämänkaltaisia ratkaisuja. Ainut kestävä tie on dialogin ja diplomatian tie. Suomi tukee Ukrainan konfliktin pikaista ratkaisua ja toimii tämän suhteen niin EU:ssa kuin kahdenvälisesti.
Ensisijassa se voi rakentua ainoastaan Minskin sopimuksen toimeenpanolle. Venäjällä on avainrooli ratkaisun löytymisessä, tähän tarvitaan poliittista tahtoa.
On myös selvää, että Ukraina tarvitsee laajemman sisäisen uudistumisen ohjelman. Tämä prosessi edellyttää Ukrainan hallituksen todellista sitoutumista uudistusten läpivientiin. Ilman ulkopuolista tukea Ukraina ei kuitenkaan selviä; EU:n – ja Suomen yhtenä EU:n jäsenenä – on yhdessä mm. IMF:n kanssa oltava valmis pitkäkestoiseenkin avustusoperaatioon.
Ajan mittaan on EU:n ja Venäjän jälleen löydettävä yhteistyön sävel. Yhteiset intressit ja haasteet eivät ole kadonneet minnekään. Kumppanuuden alkuperäinen motiivi – laajan yhteistyön ja vakauden alueen luominen Eurooppaan – on edelleen ilmeinen. Nykyisellä tiellä jatkaminen pitää sisällään merkittäviä riskejä meille kaikille.
Tämän kehityksen myötä kaikki häviävät. Euroopassa ei haluta eikä toivota Venäjän eristäytyvän.
Hyvät kuulijat,
Ukrainan kriisin vaikutukset ulottuvat myös Suomen ja Venäjän kahdenvälisiin suhteisiin sekä Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen. Hallituksen Venäjä-politiikan koordinaatio on nyt entistäkin tärkeämpää. Vallitsevissa olosuhteissa on Venäjän kanssa ylläpidettävä säännöllistä vuoropuhelua kansainvälisen tilanteen lisäksi lähialueiden ja Itämeren alueen kysymyksistä.
Suomen lähtökohtana on aina ollut pragmaattinen suhtautuminen erilaisten ongelmien ratkaisemiseen. Nykytilanteessa yhteistyötä jatketaan niillä aloilla, joilla tämä on mahdollista.
Venäjä on Suomelle tärkeä naapuri ja kumppani. Yhteisestä rajastakin johtuen meille Venäjän kanssa toimiminen on jokapäiväinen ja pragmaattinen asia ja tästä meidän tulee myös vaikeuksien keskellä pitää kiinni. Uskon, että on sekä Suomen että Venäjän molemminpuolinen etu vaalia positiivista suhdepääomaamme.
Samalla on selvää, että Suomi tässä tilanteessa toimii EU:n yhdessä asettamien linjausten ja rajoitusten puitteissa. Käytännön asioiden hoitamisen ja kanavien auki pitämisen avulla voidaan toivottavasti samalla rakentaa pohjaa laajemman eurooppalaisen kriisin ratkaisemiselle rakentavassa hengessä.
Hyvät naiset ja herrat,
Suomen hyväksi koettu vakioresepti kansainvälisiin haasteisiin on yhteistyö. Euroopan unioni on Suomelle keskeinen yhteistyön foorumi sekä turvallisuuspoliittinen valinta.
Tämän vuoksi onkin valitettavaa, vaikkakaan mielestäni ei yllättävää, että unioni painii niin syvästi kriiseissään, natisee jopa liitoksissaan. Talous- ja rahaliitossa on kiistaton valuvika, mutta valuvikoja on vaikea korjata, kun perustus on valettu ja vino talo pystyssä. Teimme Kreikan kanssa sen mitä oli tehtävissä ja on huomattava, että uuden avun ehdot ovat kovat. Ei kolmas paketti ole helppoa rahaa ja Kreikan on pidettävä hyvin yksityiskohtaisista sitoumuksistaan kiinni. Samalla emme saa kadottaa kokonaiskuvaa – Kreikan kanssa on kysymys myös laajemmasta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta kokonaisuudesta.
Euroopan vakaus on tärkeä. Kuten tiedetään, Kreikan asema Välimeren rantavaltiona on tuonut maan vakauden säilyttämiselle aivan uusia ulottuvuuksia maahanmuuttajien ja pakolaismäärien lisääntyessä Pohjoisesta-Afrikasta.
Naton kumppanuuden puitteissa tehtävä yhteistyö palvelee turvallisuuttamme ja puolustuskykyämme. Yhteistyöllä – kuten yhteiset harjoitukset ja kriisinhallinta – osoitamme, että Suomi ei ole turvallisuuden passiivinen kuluttaja, vaan tuottaa turvallisuutta. Tätä tavoitetta ja Suomen tuomaa kontribuutiota ei tule vähätellä.
Tulen pitämään huolen siitä, että leikkauksista huolimatta olemme mukana rauhanrakentamisessa sekä siviili- ja sotilaallisessa kriisinhallinnassa ulkopoliittisen linjamme mukaisesti. Nykytilanteessa lienee kaikille selvä, että tämä on tärkeää myös Suomen oman turvallisuuden vahvistamiseksi.
Kaikki yhteistyö ei kuitenkaan tapahdu monenkeskisesti. Erityisen tärkeäksi viime vuosina on noussut Ruotsin kanssa tehtävä kahdenvälinen puolustusyhteistyö. En tarjoa uutta parisuhdepohjaista kielikuvaa tänään, mutta totean, että liikkeellä ollaan molemminpuolisesti vakain ja kunniallisin aikein: Tarkoitus on hakea ja syventää molempia osapuolia hyödyttävää ja alueen turvallisuutta ja vakautta vahvistavaa yhteistyötä.
Tämä tiivistyvä kahdenvälinen puolustusyhteistyö on osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Maiden välisen puolustusyhteistyön nopea eteneminen edellyttää entistä tiiviimpää ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä ja avointa ja tiivistä tiedonvaihtoa.
Pyrin ulkoministerinä siihen, että Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö konkretisoituu ja tiivistyy niin kahdenvälisesti kuin kansainvälisillä areenoilla myös ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.
Hyvät kuulijat,
Transatlanttisten suhteiden vahvistaminen ja laaja-alainen yhteistyö on tärkeää niin EU:lle kuin Suomelle. Suhteella on tärkeä turvallisuuspoliittinen merkitys. Vaikka Suomi ei ole Naton jäsen, on Yhdysvaltain rooli Euroopan turvallisuudelle ja vakaudelle keskeinen myös Suomen kannalta.
Poliittista dialogia ja yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa tulee jatkossakin pyrkiä syventämään. Käynnissä olevista kaupan vapauttamiseen ja investointien lisäämiseen tähtäävistä TTIP-neuvotteluista voidaan saavuttaa toivottua piristysruisketta, jos aikaan saadaan hyvä sopimus Euroopan ja myös Suomen taloudelle.
Sopimus vahvistaa osaltaan myös strategista kumppanuuttamme.
Pohjois-Euroopassa tarvitaan tulevaisuudessa yhä laajempaa ja moniulotteisempaa yhteistyötä. Paraikaa Suomi valmistautuu keväällä 2017 alkavaan Arktisen neuvoston puheenjohtajuuteensa. Tämä tulee olemaan meille suuri ja tärkeä ponnistus. Edessä oleva haaste on selväpiirteinen: Arktisen yhteistyön perinteen varjelu ja sen edelleen kehittäminen.
Meillä suomalaisilla on myös nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa arktisen yhteistyön edistämisessä oma, aivan erityinen vastuumme, sillä arktinen yhteistyö sai pitkälti alkunsa juuri Suomen aloitteellisuudesta, niin sanotun Rovaniemen prosessin muodossa 1990-luvun alussa.
Suomi seuraa tehtävässä nyt omaa puheenjohtajuuttaan ansiokkaasti hoitavaa Yhdysvaltoja. Arktiset asiat ovat yksi keskeinen teema vahvistaa myös transatlanttista suhdetta.
Arktinen ei ole kuitenkaan vain alueellinen asia, vaan aidosti globaali kysymys. Oikeastaan kaikki globaalit muutostrendit ilmastonmuutoksesta teknologiseen murrokseen saakka heijastuvat arktisille alueille. Kysymykset luonnonvarojen riittävyydestä ja niiden eettisesti ja ympäristöllisesti kestävästä hyödyntämisestä ovat polttopisteessä.
Ihmisoikeudet, etenkin vähemmistöjen oikeudet ovat arktisilla alueilla tärkeitä. Arktinen alue on globalisoituvan maailmamme mikrokosmos. Sen merkitys kasvaa jatkuvasti.
Arktinen alue on alati kasvavassa määrin globaalin mielenkiinnon kohteena. Tästä Arktisen neuvoston tarkkailijajäsenten rivakasti kasvava määrä on hyvä osoitus. On selvää, että arktisten alueiden pitää pysyä kaikille avoimena yhteistyön vyöhykkeenä.
Tämän tulee päteä myös Arktiseen neuvostoon, jonka tulee pysyä jatkossakin avoimena myös uusille tarkkailijoille neuvoston määrittelemien kriteerien täyttyessä.
Samalla on selvää, että yhteistyön saavutusten ja tulevien toimintamahdollisuuksien vaaliminen pitää nousta kaikkien yhteiseksi huolenaiheeksi: emme välttämättä tarvitse uusia raskaita rakenteita, mutta uusia toimintatapoja ja syventyvää yhteistyön kulttuuria meidän täytyy yhdessä kumppaniemme kanssa rakentaa.
Uskon, että tässä on myös Suomelle yllin kyllin sarkaa kynnettäväksi ja pientalonpoikain jälkeläisenä tähän kyntöhommaan olen minäkin valmis!
Hyvät naiset ja herrat,
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole kuitenkaan pelkkää kapeaa ja kovaa, Pohjois-Eurooppaa ja sotilaallista turvallisuutta. Päinvastoin, Suomen ulkopoliittinen agenda on totuttu näkemään moniulotteisena ja laajana – ja sellaisena se myös pysyy.
Yksi – minulle henkilökohtaisestikin – tärkeä prioriteetti on tyttöjen ja naisten oikeudet. Ehkä joku on yllätyksekseen huomannut, että olen kiinnittänyt runsaasti huomiota tyttöjen ja naisten oikeuksiin.
Liian moni nainen ja nuori tyttö kokee tänäkin päivänä pelkoa, vainoa tai alistamista. Monissa yhteiskunnissa rakenteellinen epätasa-arvo kieltää monilta tytöiltä ja naisilta, mutta myös pojilta ja miehiltä, mielekkään itsensä toteuttamisen ja kehittämisen ja täysivaltaisen osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään.
Tämä ei ole vain ihmisoikeusongelma, vaan myös vakava sosiaalisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen este. Liian monissa maissa liian monen ihmisen elämä ja positiivinen potentiaali valuu hukkaan. Tämä aiheuttaa yksilötasolla tragedioita ja turhautumista, joka helposti kasautuu ja purkautuu yhteiskunnallisena levottomuutena myös Euroopassa.
Äideillä on tärkeä rooli radikalisoitumisen estämisessä. Eikä ongelma löydy vain kaukaisilta ”heiltä”. Toisinaan tekee hyvää katsoa myös peiliin ennen kuin näkee ongelmia toisten kasvoissa.
Pyrin toiminnallani myös vahvistamaan ja laajentamaan toimintaamme rauhanvälitykseen ja vuoropuheluun liittyvässä toiminnassa. Suomen tulee jatkossakin puolustaa vahvasti oikeina pitämiään arvoja ja asioita.
Arvojen edistäminen on tärkeää, mutta niiden kovakorvainen tyrkyttäminen ei kuitenkaan toimi. Tasavallan presidentti on osuvasti todennut, että on usein parempi ensin tarkasti kuunnella mitä toisilla on sydämillään ennen kuin alkaa jakaa neuvoa.
Kasvavien jännitteiden maailmassa tarvitaan aitoa lähimmäisen kohtaamista ja molemminpuoliseen kunnioitukseen pohjautuvaa vuoropuhelua. Eikä käsillä oleva lännen ja Venäjän välinen konflikti ole suinkaan ainut tämänhetkinen haaste. Päinvastoin, myös lännen ja muun maailman, niin Aasian kuin islamilaisenkin maailman, välillä on aidon kohtaamisen ja vuoropuhelun tarve.
Uskonnoilla on merkitystä, mutta ei niitä tule toisilleen vihamielisinä blokkeina pitää. Yhteisiä nimittäjiä on mahdollista löytää ja niitä myös pitää yhdessä etsiä.
Tämänkaltaisen vuoropuhelun edistämisessä Suomen tulee profiloitua. Tästä toiminnasta Suomella on jo olemassa näyttöjä. Mutta pelkkä puheen pölinä ei riitä, toisinaan tarvitaan myös sen seuraavan ja konkreettisemman askeleen ottamista.
Erästä tuntematonta ajattelijaa mukaillakseni hyvä slogan voisi kuulua ”Missä ongelma, siellä Suomi”.
Enkä tarkoita nyt ongelmia osoittelevaa ja niistä huomauttelevaa Suomea, vaan konkreettisia ratkaisuja tarjoavaa ja niitä yhdessä toisten kanssa etsivää Suomea. Tämänkaltaisen Suomen eteen meidän kaikkien tulee aktiivisesti työskennellä.
Tämänkaltaisen aktiivisen ja yhteistyöhakuisen Suomen haluan maailmalla jatkossakin nähdä, tämänkaltaista Suomea haluan itse maailmalla edustaa. Tämänkaltaisen Suomen edusnaisina ja -miehinä tulee myös teidän olla.
Kiitoksia!