Välikysymys hallituksen perhepolitiikasta ja lapsilisien leikkaamisesta
Välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajan kansanedustaja Hanna Mäntylän puheenvuoro:
Vaikeinakin aikoina tulisi tehdä inhimillistä politiikkaa
Suomen taloudellinen tilanne on hyvin huolestuttava. Perussuomalaiset tietävät ja hyväksyvät sen, että sopeutustoimia on tehtävä. On kuitenkin kestämätöntä, että maksumiehiksi ollaan jälleen kerran laittamassa kaikista heikoimmassa asemassa olevat kansalaisemme. Lapsilisien leikkaaminen on hallitukselta selkeä arvovalinta, jota emme voi hyväksyä. Tällaiset lyhytnäköiset, epäinhimilliset päätökset murtavat hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteita. Hallituksen politiikasta puuttuu kokonaiskuva ja päätöksiä tehdään ilman kunnollista arviota niiden vaikutuksista esimerkiksi lapsiin. Tällainen pirstaleinen perhepolitiikka ei tue lapsiperheiden hyvinvointia.
On tutkittu, että eräs merkittävä tekijä suomalaisten veronmaksuhalukkuudelle on tunne oikeudenmukaisuudesta. Hallituksen politiikka syö tätä tunnetta. Hyvä hallitus, teidän toimienne takia perheet elävät nyt synkkiä aikoja. Luottamus yhteiskuntaan ja sen perusrakenteisiin horjuu yhä useammalla.
Hallitusohjelman kauniit lupaukset
Hallitusohjelmassa on luvattu hienoja asioita, kuten seuraavaa: julkisten palveluiden merkitystä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden takaajana painotetaan, kuntien mahdollisuutta järjestää palveluja vahvistetaan, ja hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen otetaan huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja sisällytetään kaikkien hallinnonalojen ja ministeriöiden toimintaan.
Kuitenkin tällä hallituskaudella kunnilta on viety mahdollisuudet näiden hallitusohjelmaan tehtyjen kirjausten toteuttamiseksi. Kuntien valtionosuuksia on leikattu 1,3 miljardilla eurolla. Tämä on väistämättä heikentänyt mahdollisuuksia järjestää palveluja. Hallitusohjelman sanat ja teot eivät kohtaa millään tasolla.
Nyt on hehkutettu sosiaalihuoltolain uudistusta, joka turvaisi perheille esimerkiksi kodinhoitoapua ilman, että perheen tulisi olla lastensuojelun asiakas. Kuinka ihmeessä tämä hieno tavoite aiotaan toteuttaa, kun kotihoidosta kävelee pois hoitajia alati kiihtyvällä tahdilla? Lisäksi lainsäädäntö velvoittaa jo nyt kotipalveluiden antamisen niitä tarvitseville perheille, mutta kunnissa ei ole resursseja niitä antaa. Tämä taas johtaa liian usein lastensuojelun asiakkuuteen, ja niihin raskaisiin toimenpiteisiin.
Mitä tällaisella näennäislainsäädännöllä tosiasiassa parannetaan kun samalla kuntien mahdollisuuksia toteuttaa lakeja tietoisesti heikennetään?
Totuus hallituksen perhepolitiikasta
Hallituksen mukaan perhepolitiikan kolme ydintä ovat palvelut, tulonsiirrot sekä perheen ja työn yhteensovittaminen. Perhepolitiikalla lapsille luodaan turvallinen kasvuympäristö ja vanhemmuutta tuetaan. Perheiden palveluja ja etuuksia kehitetään ottaen huomioon perheiden erilaiset tarpeet.
Kauniita sanoja, mutta mikä on totuus?
Vuonna 2011 lapsilisä ja kotihoidon tuki sidottiin kansaneläkeindeksiin, mutta tasokorotukset jätettiin tekemättä. Epäsuhta lapsiperheiden tuen tason ja elinkustannusten nousun väliltä ei siis poistunut. Nykyhallitus päätti kuitenkin ensi töikseen jäädyttää jo valmiiksi kuoppaan jääneiden lapsilisien indeksikorotukset. Tämän jälkeen puututtiin törkeällä tavalla perheiden itsemääräämisoikeuteen kotihoidontukipäätöksellä, jonka tavoitteena oli ainoastaan saada lapset mahdollisimman pieninä päivähoitoon ja äidit työelämään. Päätöksellä ei ollut mitään tekemistä tasa-arvon edistämisen kanssa, vaikka näin yritettiin väittää – kyseessä oli kylmä säästötoimi elämänsä alussa olevien ihmistaimien kustannuksella. Ja nyt sitten uusimpana keksintönänne on leikata lapsilisiä. Tämä on vihoviimeinen toimi, johon olisi nyt tullut ryhtyä: sillä on ainoastaan negatiivisia vaikutuksia niin yksilöiden kuin kansantaloudenkin kannalta.
Hyvä hallitus, edellä mainittujen aikaansaannosten perusteella ei ole liioittelua todeta, että teidän perhepolitiikastanne puuttuu sekä sydän että järki.
Kaikki eivät saa tasavertaisia mahdollisuuksia
Hallitusohjelmassa todetaan myös seuraavaa: ”Sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyys ja syrjäytyminen on katkaistava. Jokainen ansaitsee reilun alun ja aidot tasaveroiset mahdollisuudet elämälleen.”
Nyt täytyy kysyä, mitä reiluus ja tasavertaiset mahdollisuudet teille hallituksessa oikein mahtavat tarkoittaa? Lapsiperheköyhyys ja sen suorat ja välilliset vaikutukset näkyvät ja kuuluvat. Jokainen ei todellakaan saa reilua ja aidosti tasavertaista alkua elämälleen. Silloin kun itse on etuoikeutettu, on vaikea ymmärtää päätöstensä seurauksia niille, jotka ovat saaneet elämässään heikommat kortit.
Kun rahaa on vähän tai sitä ei ole laisinkaan, kun lompakon pohja on tyhjä ja jokainen sentti on laskettava, lapsilisästä leikattava kahdeksan euroa on paljon rahaa. Puhumattakaan tilanteesta, joka syntyy, jos lapsia on useampia. Jatkuvasti kasvavat elämisen kustannukset todella tuntuvat arjessa joka ikinen päivä.
Lapsiperheköyhyys on todellisuutta
Lapsiperheköyhyys ei ole mikään urbaani legenda, eivätkä myöskään sen vaikutukset lapsen koko elämään. Lapset kantavat paljon enemmän aikuisten taakkoja mukanaan kuin monet aikuiset ymmärtävät. Lapset murehtivat perheen taloutta ja ovat huolissaan siitä, riittävätkö rahat. He näkevät ja kuulevat, vaikka vanhemmat kuinka heitä yrittäisivät suojella.
Lapset oppivat hyvin pienenä, kenen perhe on köyhä. Eriarvoisuus näkyy jo päiväkoti-iässä, puhumattakaan siitä kun koulutie aloitetaan. On turha väittää, että lapset eivät tekisi toisilleen selväksi, mikä kenenkin sosio-ekonominen perheasema on, ja ettei lapsia määritettäisi heidän yhteisöissään sen mukaisesti. On kohtuutonta, että jo pienet ihmisalut joutuvat tällaiselta pohjalta rakentamaan minäkuvaansa ja identiteettiään.
Lisäksi tiedetään, että taloushuolista kärsivät vanhemmat ovat usein hyvin uupuneita ja tarvitsevat vanhemmuuteensa vahvaa tukea. Lapsiperheköyhyydessä ei ole kyse vain aineellisesta puutteesta vaan paljon monimuotoisemmasta kokonaisuudesta. Jatkuva taloudellinen murhe uuvuttaa vahvimmankin aikuisen. Tästä kärsivät myös lapset. Valitettavan usein köyhyys on ylisukupolvista.
Perheiden ongelmia kyetään hoitamaan yhä heikommin. Yhä useampi perhe jää yksin työttömyyden, sairastumisen tai muun vakavan kriisin seurauksena. Nyt jos koskaan olisi tärkeää suunnata resursseja lapsiperheiden tukemiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Tämä ei tarkoita vain tulonsiirtoja, vaan esimerkiksi lastensuojelutyön painopisteen siirtämistä pois viimesijaisista toimenpiteistä.
Lapsilisien leikkaus tuntuu perheiden arjessa
Tiedetään, että köyhyyden riski ja sen seuraukset ovat moninkertaiset yksinhuoltajaperheissä. Hallituksessa päätettiin lisätä tätä riskiä entisestään. Päätös leikata lapsilisiä koskettaa kaikkia lapsiperheitä, myös yksinhuoltajia. Vaikka ns. yksinhuoltajakorotukseen ei koskettu, yhtälailla tämä euromääräinen leikkaus iskee myös yhden huoltajan perheisiin.
Tämä saattoi olla se raha, jolla lapsen kanssa voitiin käydä vaikka kerran kuukaudessa uimassa tai herkuttelemassa. Tai se raha, jolla laitettiin parin päivän ruoat. Tai se raha, jolla kirpparilta olisi löytynyt lapsen kipeästi tarvitsema vaate.
Yhdenkään tässä salissa istuvan edustajan, jonka perheeseen maksetaan lapsilisää, ei tarvitse miettiä, onko varaa ostaa lapselleen uusia kenkiä tai viedä heitä harrastamaan. Eikä varmasti tarvitse miettiä, onko varaa ostaa ruokaa – että jos itse syön, saako lapseni tarpeeksi. Sen sijaan näitä isiä ja äitejä on tuolla tämän talon ulkopuolella lukuisia. Osa heistä hakee leipäjonoista apua perheelleen, kun muuta apua ei enää saatavilla ole – onneksi on edes sitä!
Luin äskettäin Heikki Hurstin haastattelun. Hän kertoi, että monet ensimmäistä kertaa leipäjonoon tulevat itkevät. Tässä tilanteessa monissa suomalaisissa perheissä ollaan – nöyryytettyinä ja rikki revittyinä. Ja silti rakkaus lapseen menee kaiken edelle, vanhempi vaikka nöyrtyy ja itkee leipäjonossa saadakseen lapsensa ruokittua. Sanonta ”köyhät kyykkyyn” on todella realisoitunut tämän hallituskauden aikana.
Monet päättäjät vieraantuneita arjesta
Ennen kuin pääsin itse eduskuntaan, muistan usein miettineeni, ovatko päättäjät todella täysin vieraantuneita tavallisten ihmisten arjesta. Oltuani täällä kolme vuotta joudun toteamaan, että aivan liian monet ovat.
Meitä jokaista kai ohjaa enemmän tai vähemmän jokin ideologinen aate, jonka vuoksi tänne olemme pyrkineet. Tulin itse eduskuntaan suoraan sosiaalialan työtehtävistä, joiden kautta näin hädän, jota ihmiset ja perheet arjessaan kohtasivat. Näin, kuinka työttömyys vaikutti perheisiin ja kuinka epätoivo oli joka päivä läsnä. Näin, kuinka perheenisät ja -äidit tulivat nöyrtyneinä hakemaan apua sosiaalitoimesta, viimeisenä oljenkortenaan. Näin, kuinka pienikin apu, maksusitoumus kauppaan, jolla sai haettua perheelle ruokaa, helpotti – mutta vain hetkeksi – ja kuinka perheen sähkölaskun maksu toi huojennuksen siitä, että sähköjä ei katkaista.
Vaikeina aikoina joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä. Inhimillisyys tulee kuitenkin muistaa ja ihmisarvo jokaiselle säilyttää. Se, että köyhät ajetaan leipäjonoihin ja tulemaan hattu kourassa sosiaalitoimeen ei ole inhimillistä politiikkaa.
Teot ratkaisevat
Me voimme puhua mitä vain ja luvata vaikka mannaa satavan taivaalta, mutta vain sillä, millaisia päätöksiä ja tekoja me teemme, on todellisuudessa merkitystä. Te hallituksessa olette onnistuneet tämän unohtamaan. Teot ratkaisevat, ja teidän tekonne ei ole luonut kestävää, inhimillistä, ihmisarvoa kunnioittavaa perhepolitiikkaa. Päinvastoin.
Edellä olevan perusteella teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Eduskunta katsoo, että hallituksen pirstaleinen perhepolitiikka ei ole onnistunut parantamaan perheiden hyvinvointia. Toistuva lapsilisien leikkaaminen on omiaan heikentämään erityisesti pienipalkkaisten lapsiperheiden asemaa. Kotihoidon tuen puolittaminen vanhempien kesken puolestaan hankaloittaa perheen ja työn yhdistämistä sekä lisää valtion ja kuntien velkaantumista. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset heikentävät kuntien mahdollisuuksia tarjota lapsiperheille laadukkaita palveluita. Edellä esitetyin perustein eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”
Lisätietoja:
Hanna Mäntylä
puh. 050 512 0497