Perussuomalaisten kehitysapumalli
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on julkistanut tänään oman kehitysapumallinsa, johon voi tutustua alla. Lisätietoja asiasta antavat kansanedustajat Maria Lohela (puh. 050 512 0789) ja Juho Eerola (puh. 050 512 0513).
Tiedotustilaisuus 9.9.2014 Eduskuntatalolla.
– – –
Johdanto
Vuonna 2008 alkanut globaali talouskriisi piinaa sitkeästi euroaluetta ja siihen kuuluvaa Suomea. Valtionvelan määrä kasvaa vuodesta toiseen, minkä vuoksi maamme kaipaa kipeästi rakenteellisia uudistuksia. Tästä tarpeesta vallitsee Suomessa laaja yksimielisyys.
Yksi rakenteellisen uudistuksen mahdollisuus on kehitysapupolitiikassa. Viime vuosina Suomen antama kehitysapu on vakiintunut noin 1,1 miljardin euron vuositasolle. Summa vastaa osapuilleen 0,55 prosenttia maamme bruttokansantulosta.
Kehitysapu herättää tunnetusti ajatuksia puolesta ja vastaan. Osa katsoo kehitysavun saavan aikaan konkreettisia tuloksia ja vähentävän köyhyyttä ja alueellista epätasa-arvoa. Osa taas katsoo kehitysavun passivoivan avunsaajia ja haittaavan avunsaajamaiden kehittymistä. Tässä Perussuomalaisten esittämässä mallissa kansalaiset pystyvät suoraan vaikuttamaan Suomen antaman kehitysavun määrään.
Kehitysavun kohdalla voidaan myös pohtia valtion tehtäväkenttää. Kehitysapu kuuluu valtion tehtävien uloimpaan kerrostumaan, joka rakentuu pitkälti maailmanparannustehtävistä. Käytännössä kyse on ulkomaille maksettavista tulonsiirroista, joista maksavalle yhteiskunnalle itselleen ei ole merkittävää hyötyä.
Perussuomalaisten mielestä avoin keskustelu kehitysavun hyödyistä ja ongelmakohdista on välttämätöntä niin auttajien kuin autettavien näkökulmasta. Kehitysapua on pystyttävä arvioimaan samalla tavalla kuin valtion muitakin menoja – myös silloin kun taloudellisesti huonoina aikoina joudumme miettimään budjettileikkauksia ja vyönkiristyksiä.
Mallin keskeiset elementit
Perussuomalaiset on rakentanut kehitysapupolitiikkaan uuden mallin, jonka keskeisiä elementtejä ovat kehitysapurahasto ja avun järkevöittäminen sekä suoraviivaistaminen. Lisäksi mallimme tuo merkittäviä säästöjä valtion budjettiin.
Halusimme tai emme, Suomella on käytettävissään rajalliset resurssit. Siksi meidän on tarkkaan mietittävä, mihin kehitysapurahamme käytämme. Meidän ei kannata kylvää tukea sinne tänne vaan keskittyä siihen, missä olemme hyviä. Rajalliset varat on myös parasta käyttää mahdollisimman tehokkaasti. On hyvä satsata sellaiseen työhön, joka tähtää kohti kehitysavun perimmäistä tavoitetta: sen itsensä tekemistä tarpeettomaksi.
Uudessa kehitysapumallissa varoja suunnataan painokkaammin humanitaariseen työhön sekä kansalaisjärjestöjen työn tukemiseen. Suomalaiset avustusjärjestöt tekevät hyvää työtä ja toimivat kustannustehokkaasti ruohonjuuritasolla. Humanitaarisen avun antaminen puolestaan on Suomen kaltaisen rikkaan maan suoranainen velvollisuus. Kansalaisten keskuudessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että luonnonkatastrofien ja tautiepidemioiden aiheuttamaa inhimillistä hätää lievitetään suomalaisten veronmaksajien rahalla. Samoin meille on tärkeää edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa, parantaa lasten ja nuorten asemaa sekä edistää rauhan saavuttamista sotien ja konfliktien keskellä. Rauhan rakentaminen tulee muiden korvaamattomien hyötyjensä lisäksi myös huomattavasti edullisemmaksi kuin esimerkiksi kriisinhallintaoperaatiot.
Yksi uuden mallimme tavoitteista on myös vähentää kehitysavun pirstaleisuutta. Kehitysapuprojekteissa on paljon eri toimijoita, mutta selkeä yhteinen päämäärä puuttuu. Myös tulosten mittaaminen on puutteellista. Suomen olisi hyvä määrittää kehitysapupolitiikassaan maakohtaisia kärkihankkeita, jotka liittyvät omiin vahvuuksiimme: koulutus, puhdas vesi, metsänhoito ja sen hallinnollinen puoli esim. maarekistereineen. Tuloksellisuutta arvioitaessa on katsottava, kuinka hyvin kunkin toimijan panostukset ovat auttaneet kohdemaata/-aluetta lisäämään niiden omia edellytyksiä kestävään kasvuun. Arviointia puolestaan auttaa kunnollisen mittariston kehittäminen. Jos panostuksilla on huonot vaikutukset tai tehokas valvonta osoittaa muita vakavia puutteita, silloin resurssit on ohjattava toisaalle.
Mallin rahoitus
Kehitysapumallimme ytimessä on ulkoministeriön hallinnon alle perustettava rahasto, jonka rahoitus tulee pääasiassa suoraan veronmaksajilta. Yhtenä johtoajatuksena on se, että vastuun kehitysavun rahoittamisesta ottavat ensisijaisesti yksittäiset kansalaiset, ei Suomen valtio. Kehitysapu on monin paikoin kannatettavaa toimintaa, mutta sen rahoittaminen ei kuulu valtion yksiselitteisiin tehtäviin.
Rahastomalli tähtää Suomen tämänhetkisen kehitysaputason säilyttämiseen. Pääosa varoista kerätään suomalaisilta veronmaksajilta. Vuosittaisessa veroilmoituksessa lähtökohtaisesti jokaisen veronmaksajan odotetaan sijoittavan kehitysapurahastoon 200 euroa. Jokaisen veronmaksajan on luonnollisesti myös mahdollista valita pienempi tai suurempi sijoitus, jonka koon voi itse määritellä. Verovähennyskelpoisuus yltää 200 euroon saakka. Yksi vaihtoehto on olla osallistumatta kehitysapurahaston tukemiseen lainkaan.
Valtio kannustaa veronmaksajia tukemaan kehitysaputyötä kahdella tavalla. Ensinnäkin se osallistuu kehitysapurahaston tukemiseen 250 miljoonan vuosittaisella perusrahoituksella. Toisekseen se tarjoaa rahastoon sijoittaville veronmaksajille veroporkkanan: osallistuminen kehitysapurahaston tukemiseen on verovähennyskelpoista 200 euroon saakka. Tämä porkkana maksaa valtiolle ja kunnille n. 250 miljoonaa euroa.
Veronmaksajia on Suomessa tällä hetkellä noin 4,2 miljoonaa. Jos jokainen heistä sijoittaisi kehitysapurahastoon keskimäärin 200 euroa vuodessa, summaksi tulisi 840 miljoonaa euroa. Kun tähän lisätään valtion perusrahoitus, rahastolla olisi käytettävissään noin 1,1 miljardia euroa. Tämän lisäksi myös yrityksillä on mahdollisuus osallistua kehitysapurahaston tukemiseen. Sijoittamalla tietyn prosenttiosuuden liikevaihdostaan kehitysapurahastoon yritys saa oikeuden käyttää rahaston tukijatunnusta. Joutsenlipun tavoin toimiva tunnus kertoo valveutuneille kuluttajille ja asiakkaille siitä, että yritys panostaa kehitysapuun ja pitää sitä tärkeänä. Tämä tarjoaa monelle toimijalle arvokkaan kilpailuedun.
On selvää, että kaikki veronmaksajat eivät osallistuisi kehitysapurahaston tukemiseen. Osa rastittaisi veroilmoituksessaan kohdan: en osallistu. Uskomme kuitenkin siihen, että suurin osa veronmaksajista haluaisi olla mukana. Samoin moni yritys olisi valmis osallistumaan. Niinpä suomalaisten antaman kehitysavun määrä voisi nykytasoon verrattuna jopa kasvaa kehitysapurahastomallin ansiosta.
Uusi malli aiheuttaa väistämättä sen, että kehitysavun taso vaihtelee vuosittain. Avustusjärjestöjen ja muiden tuen saajien tulee kyetä varautumaan heilahteluihin riittävän ajoissa. Niinpä kehitysapurahastoon kerättyjä varoja tulee käyttää vähintään vuoden mittaisella viipeellä. Esimerkiksi vuonna 2015 kerätyt varat muodostaisivat kehitysapurahaston budjetin vuonna 2017. Varat jakautuvat malliin kuuluvan jakoavaimen perusteella, jolloin mahdollisiin heilahteluihin jää riittävästi aikaa varautua ja valmistautua. On myös tärkeää, että Suomi hoitaa monivuotiset sitoumuksensa, jotka maamme on tehnyt ennen uuden mallin käyttöönottoa.
Taloudelliset vaikutukset
Keskivertoveronmaksajalle siirtyminen uuteen kehitysapurahastomalliin toisi mukanaan sen muutoksen, että hän voisi itse päättää, kuinka suurella summalla hän haluaa tukea kehitysapua. Valtion taloudessa vaikutukset olisivat tuntuvammat. Nykyiseen verrattuna mallin käyttöönotto toisi valtiolle n. 600 miljoonan euron säästöt. Paineet menoleikkauksiin ja veronkorotuksiin pienenisivät, mikä hyödyttäisi luonnollisesti myös veronmaksajia. Lisäksi valtio velkaantuisi hitaammin, mikä toisi säästöjä valtionvelan korkomenoissa.
Huomattavaa on myös se, että suomalaisten antama kehitysapu saattaisi uudistuksen myötä hyvinkin kasvaa. Kansalaisten osallistumisintoa nostaisi osaltaan tieto siitä, että rahastomallissa kehitysapuvaroja kohdennetaan järkevämmin ja tehokkaammin. Kansalaisten kiinnostus kehitysapua ja työn tuloksellisuutta kohtaan kasvaisi varmasti, kun kehitysapurahastoon sijoittaneet haluaisivat tietoa rahojensa vaikuttavuudesta.
Kehitysapurahojen selkeä kohdentaminen ja painopistealueet
Suomen nykyisestä kehitysapupolitiikasta puuttuu myös selkeä näkemys siitä, mikä on olennaisinta ja mihin voidaan sijoittaa siinä tapauksessa, jos rahaa olennaisimmasta jää yli.
Perussuomalaisten kehitysapurahastomallissa painopistealueet on selkeästi määritelty. Rahastosta ohjataan varoja ennen muuta kahteen osa-alueeseen: humanitaarinen apu ja tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle. Mahdollisuuksien mukaan näihin kohdistuvia osuuksia voidaan jopa korottaa. Yksi kehitysapurahaston tärkeimmistä periaatteista on se, että Suomi ja suomalaiset ovat valmiit tekemään osansa ihmishenkien pelastamiseksi, ihmisten hädän lievittämiseksi ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Humanitaarista apua ei saa laiminlyödä. Perille kohteeseensa apu ohjataan kansainvälisten ja kotimaisten humanitaaristen avustusjärjestöjen kautta.
Toinen tehokas kohde on tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle. Kansalaisjärjestöt tekevät arvokasta työtä usein hyvin kustannustehokkaasti. Ne toimivat siellä, missä apua tarvitaan, ja pystyvät hyvin seuraamaan ja raportoimaan käytettyjen rahojen käytöstä ja tehokkuudesta.
Myös Finnfundin toiminta ansaitsee mielestämme nykyistä paremmat resurssit. Finnfund, joka edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä rahoittamalla niissä itsekannattavasti vastuullista yksityistä yritystoimintaa, on mitä parhainta kehitysapua. Rahasto sijoittaa ensisijaisesti suomalaisten yritysten ja niiden kumppaneiden hankkeisiin, joten siihen sijoitettu pääoma tuo tuloksia kustannustehokkaasti.
Näiden lisäksi Perussuomalaiset kiinnittäisivät nykyistä enemmän huomiota ja kohdistaisivat lisää resursseja naisten ja lasten aseman parantamiseen sekä rauhanvälitykseen. Vastaavasti leikkaisimme merkittävästi Euroopan unionin kautta kierrätettävästä kehitysavusta.
Naisten ja lasten aseman parantaminen
Suomen ja suomalaisten kehitysavun tulee jatkossa panostaa entistä enemmän naisten ja lasten auttamiseen. Naisten aseman parantaminen on avainasemassa, kun kehitysmaiden olosuhteita pyritään kehittämään. Naisten kouluttaminen ja heidän aktiivinen osallistumisensa työmarkkinoille edistävät perheiden hyvinvointia ja nopeuttavat yhteiskuntien vaurastumista. Siksi sukupuolten välinen tasa-arvo on saatava entistä näkyvämmäksi periaatteeksi kehitysapupolitiikassa. Tasa-arvon edistäminen vähentää köyhyyttä, lapsikuolleisuutta, ehkäisee aidsin leviämistä, laajentaa peruskoulutusta ja parantaa ympäristön kestävää kehitystä.
Naiset ovat erinäisistä syistä aliedustettuina monen maan parlamentissa, valtion viroissa sekä yritysten johtotehtävissä. Tämän vuoksi tasa-arvoisuuden lisäämisen tulee olla miesten ja naisten yhteinen päämäärä. Molempia tarvitaan. Tasa-arvon edistämiseen tähtäävä työ on monesti asenteisiin, rakenteisiin ja ennakkoluuloihin vaikuttamista. Konkreettinen samanarvoisuus vaikuttaa toteutuessaan myönteisesti kaikilla elämän osa-alueilla. Asennemuutoksen vaikutukset näkyvät käytännön tekoina, jotka parantavat huonompiosaisten asemaa.
Perussuomalaisten mielestä kehityshankkeiden suunnittelussa tulee ottaa entistä paremmin huomioon niiden vaikutukset naisiin, lapsiin ja nuoriin. Kuten Kepakin raportissaan toteaa, tämä vaatii lisää ohjeita ja koulutusta hankkeiden suunnittelijoille sekä parempaa laadunvalvontaa. Huonosti suunnitellut hankkeet on palautettava valmisteluun.
Uskontonsa vuoksi vainotuiksi joutuvien ihmisten auttaminen
Perussuomalainen kehitysapupolitiikka huomioisi nykyistä paremmin uskonnollisen vainon uhrit. Esimerkiksi kristittyihin vähemmistöihin kohdistuu jatkuvasti kasvavaa vainoa monessa maailman kolkassa. Pew Research Centerin mukaan kristittyihin kohdistuvaa häirintää esiintyi vuonna 2011 yhteensä 105 eri maassa. Ateistisissa valtioissa kristityt ovat toisen luokan kansalaisia, ja Pohjois-Afrikassa sekä Lähi-idässä arabikevät on kääntynyt kristittyjen talveksi. Tuoreen raportin mukaan vaino on yltynyt niin voimakkaaksi, että valtava joukko kristittyjä pakenee arabikevään alueelta muualle. Voi olla, että kyseisellä alueella ei muutaman vuoden kuluttua ole minkäänlaista jälkeä kristillisestä kirkosta.
Aivan samoin huomiota tulee kiinnittää muihin vainon kohteeksi joutuviin uskonnollisiin vähemmistöihin. Esimerkkinä mainittakoon rohingya-muslimeihin kohdistuvat vainot Myanmarissa.
Perussuomalaisten mielestä Suomi ei voi sivuuttaa tätä valtavaa epäkohtaa. Uskonnollisten vähemmistöjen tukemisesta täytyy tehdä yksi johtoajatus kehitysapupolitiikassamme. Vainoihin on mahdollista puuttua kehityspolitiikan avulla. Suomen on Ekumeenisen neuvoston julkaisun ”Uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka” ehdotuksen mukaisesti mahdollista pyrkiä kehitysyhteistyön avulla takaamaan avunsaajamaiden kristittyjen oikeus saada tietoa omista perus- ja ihmisoikeuksistaan. Suomen panoksella ja erityisesti kehitysapuun liittyvän tulosvastuun avulla on myös mahdollista vahvistaa viranomaisten ihmisoikeusvelvoitteiden toimeenpanoa ja seurantaa.
EU:n kautta kierrätettävä kehitysapu on tehotonta
Suomi on tunnetusti Euroopan unionin nettomaksaja: maksamme Brysseliin enemmän kuin sieltä saamme. Osa jäsenyysmaksuista käytetään unionin yhteisen kehitysavun rahoittamiseen.
EU:n käyttämä kehitysapu vähentää tehottomasti köyhyyttä. Vuonna 2009 vain 46 prosenttia unionin kehitysavusta päätyi heikomman tulotason maihin. Esimerkiksi Saharan eteläpuolinen Afrikka sai huomattavasti vähemmän tukea kuin Turkki, Kosovo tai Serbia. Myös hallinnon osuus on merkittävä, peräti 5,4 prosenttia. Joissakin tapauksissa hallintokulut nousevat EU-komission kontrolloimassa tuessa lähes kymmeneen prosenttiin.
EU:n kautta kanavoidun kehitysavun voi helposti kyseenalaistaa. EU ei tuo eurooppalaiseen kehitysapupolitiikkaan juuri mitään lisäarvoa. EU:ta on turha pitää 29. avunantajana. Se voisi ennemmin ottaa tarkkailijan ja koordinaattorin roolin ylikansallisissa yhteishankkeissa. Jäsenmaiden on turha kierrättää kehitysapurahoja Brysselin kautta.
EU-tasolla parhaita tuloksia saadaan aikaan Euroopan kehitysrahastoa (EDF) tukemalla. Sen avulla pystytään tutkitusti vähentämään köyhyyttä huomattavasti tehokkaammin kuin EU:n muun kehitysaputoiminnan kautta. Ja aivan kuten Suomen, myös EU:n tulisi välttää suoran budjettituen korostamista. Budjettituen kohdalla byrokratia on toki vähäisempää, mutta samalla avun tehokkuus ja vastuullisuus saattavat kärsiä.
Kehitysapupolitiikan uusia pelinavauksia
Globaalin talouskriisin keskellä kehitysapua rahoittavat maat ovat alkaneet miettiä uusia keinoja avun rahoittamiseksi. Sellainen on mielestämme kannatettavaa ja uusia avauksia on syytä arvioida tarkkaan. Osa ideoista on kannatettavia, osa ei. Esimerkiksi päästökaupasta saatavien tulojen hyödyntämisestä emme juuri innostu, sillä niillä kannattaa enemmin torjua päästökaupan aiheuttamia haittoja teollisuuden piirissä. Sen sijaan oil-to-cash-malli sekä erityisesti pääomapaon torjuminen kehitysmaista ansaitsisivat molemmat nykyistä huomattavasti suuremman roolin kehitysapupolitiikassa.
Laiton pääomapako kehitysmaista
Rikkaisiin maihin ja veroparatiiseihin katoaa noin yhdeksän kertaa maailman yhteenlaskettuja kehitysyhteistyömäärärahoja vastaava summa. Ei ole ihme, että monet tutkijat pitävät pääomapakoa suurimpana esteenä köyhien maiden kehitykselle. Monikansallisten yritysten aggressiivinen verosuunnittelu ja -kikkailu vievät kehitysmailta kipeästi kaivattuja verotuloja. Lisäksi paikallisen liiketoiminnan edellytykset vaikeutuvat ja avoimuus kärsii. Rikkaiden valtioiden antama kehitysapu ei riitä eikä kaupankäynti kehity, jos valtaosa voitoista valuu muualle.
Ongelma on laaja ja monimutkainen, mutta silti lujalla tahdolla ratkaistavissa. Ratkaisumalleista eniten ovat olleet esillä maakohtaisten kirjanpitosääntöjen tekeminen pakolliseksi monikansallisille yrityksille sekä valtioiden välisen automaattisen tiedonvaihdon kehittäminen veroasioissa. Keskeinen parannus olisi vaatia yrityksiä yksilöimään tulonsa, voittonsa, veronsa, sijoituksensa, varallisuutensa ja velkansa jokaisen maan osalta, joissa niillä on toimintaa. Maakohtainen raportointi selventäisi konsernin sisäisen kaupan osuutta ja tarjoaisi tietoa siitä, missä voitot syntyvät. Näiden ehdotusten lisäksi pankkisalaisuusmaihin siirrettäville varoille voitaisiin asettaa sanktioita valuutanvaihtoveron avulla.
Kehitysmaiden kannalta on tärkeää myös se, missä päätöksiä tehdään. Pääomapaosta eniten kärsivien kehitysmaiden ääni ei kuulu OECD:ssä, mutta sen sijaan YK:ssa niilläkin olisi sananvaltaa. Myös Maailmanpankilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta (IMF) kaivataan enemmän aktiivisuutta.
Oil-to-Cash-malli
Uudet massiiviset öljy- ja kaasulöydöt mullistavat tulevaisuudessa Afrikan taloudellisen ja poliittisen toimintaympäristön. Öljy- ja kaasuesiintymien paikantamiseen ja hyödyntämiseen liittyvien innovaatioiden ansiosta energiantuottajien on tulevaisuudessa mahdollista porata tuottavasti alueilla, joilla on jo kauan epäilty olevan energiavarantoja.
Afrikassa 12 maan oletetaan muuttuvan merkittäviksi öljyn viejiksi. Niiden joukossa ovat mm. Suomen kehitysavun kohdemaat Etiopia ja Tansania. Tansanian öljyvarantojen arvioidaan vastaavan kolmea miljardia barrelia ja Etiopian ainakin puolta miljardia barrelia. Omien luonnonvarojensa puolesta varakkailta valtioilta voidaan odottaa varojen käyttöä oman maansa kehityksen ja sen kansalaisten hyväksi, minkä jälkeen niiden riippuvuus kehitysavusta vähenee tai loppuu jopa kokonaan.
Öljyvarat eivät aina ole siunaus niitä omistaville valtioille. Niitä saattaa kohdata resurssikirous, kun energiavaroista tuleva helppo raha johtaa julkisten varojen huonoon kohdentamiseen, valuuttakurssin vääristymiseen ja maan perinteisten vientialojen kilpailukyvyn heikentymiseen. Energiavaroillaan rikastuneet kehitysmaat kärsivät usein myös köyhyydestä, heikosta hallintotavasta, autoritäärisestä poliittisesta järjestelmästä sekä laajasta korruptiosta. Viisaasti käytettynä energiavaroja seuraavalla pääoman virralla on kuitenkin potentiaalia tehdä muutos. Varoilla voidaan rahoittaa mm. valtioiden infrastruktuuria ja ihmisten hyvinvointiin liittyviä parannuksia.
Resurssikirouksen välttämiseksi Center for Global Development on suunnitellut oil-to-cash-nimellä tunnetun mallin. Sen mukaan energiavaroilla rikastuneen valtion tulee siirtää energianvientivoitoista tietty osa (mieluusti ainakin puolet) kansalaistensa pankkitileille ja verottaa välittömästi kyseistä tulonsiirtoa. Kansalaisten tulojen verotuksella pyritään luomaan side valtioiden vallanpitäjien ja kansalaisten välille, mikä tekisi vallanpitäjät vastuullisiksi kansalaisilleen valtion varojen käytöstä. Oil-to-cash-malli pitää verotusta strategisena yhteytenä valtion ja yhteiskunnan välillä. Ilman tämänkaltaista periaatetta energiavaroilla rikastuneiden valtioiden vallanpitäjät voivat pärjätä suorilla energiavaroilla tarvitsematta kansalaisten hyväksyntää toimilleen.
Oil-to-cash-mallin soveltaminen on täysin realistista. Jo noin 60 kehitysmaata on tehnyt vakituisia suoria tulonsiirtoja kansalaistensa pankkitileille. Kehityksen on mahdollistanut kohtuuhintainen ja luotettava henkilöllisyydentunnistamiseen tarkoitettu teknologia.
Kehittyvien maiden tulevaisuuden kannalta on olennaista saada ne pärjäämään omillaan, varsinkin jos siihen on kaikki mahdollisuudet. Ulkomailta tuleva helppo raha, joista esimerkkinä on energiavientiin liittyvien tulojen lisäksi myös kehitysapu, tekee kehittyvien maiden vallanpitäjät riippumattomiksi verotuloista. Suomella olisi tilaisuus olla kehitysapupolitiikassa suunnannäyttäjä selvittämällä oil-to-cash-mallin soveltamismahdollisuuksia Etiopiassa ja Tansaniassa.
Kehitysapurahaston jakoavain
Kehitysapurahastoon kertyneet varat jaettaisiin ministeriöittäin ja käyttökohteittain seuraavan avaimen mukaan. Sen koostamisessa on käytetty hyväksi valtion talousarviota, jolloin osuudet vastaavat pitkälti nykyistä tilannetta. Uudessa mallissa varoja kohdistettaisiin selkeämmin humanitaariseen apuun sekä kansalaisjärjestöjen saamaan tukeen. Myös Finnfundin rahoitusta lisättäisiin. Näiden kolmen euromääräiset ja prosentuaaliset osuudet nousisivat. Sen sijaan rahastomallissa tingittäisiin maittain kohdentamattomista kehitysyhteistyövaroista sekä osuudesta, jonka Suomi maksaa Euroopan kehitysrahastoon. Lisäksi Suomi ei jatkossa osallistuisi enää EU:n kehitysyhteistyöbudjetin rahoittamiseen.
Varojen jakautuminen ministeriöittäin:
ULKOMINISTERIÖ 1 83,96 %
ULKOMINISTERIÖ 2 13,60 %
SISÄMINISTERIÖ 1,91 %
Muut 0,53 %
ULKOMINISTERIÖ
Monenkeskinen kehitysyhteistyö 30,43 % (UM1:n osuudesta)
Tuki kohdennetaan YK:n alaisille järjestöille, ohjelmille ja rahastoille, kansainvälisille ja alueellisille kehitysrahoituslaitoksille yleisavustuksina, jäsenmaksuina ja maksuosuuksina, kumppanuushankkeisiin ja temaattisena tukena.
Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 31,32 % (vähintään 20 000 000e)
vähintään
Afrikka ja Lähi-itä 12 860 000e
Aasia 5 220 000e
Latinalainen Amerikka 920 000e
Länsi-Balkan 120 000e
Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia 840 000e
Jakamaton 40 000e
Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle,
Kehitysyhteistyön palvelukeskukselle (KePa)
ja kehitysyhteistyötiedotukselle 18,82 % (vähintään 130 000 000e)
Tuesta noin 70 % kohdennetaan kumppanuusjärjestöjen kautta ja loput muiden kansalaisjärjestöjen kautta.
Humanitaarinen apu 14,17 % (vähintään 100 000 000e)
Tuki kohdennetaan tarvelähtöisesti katastrofien, kriisien ja aseellisten konfliktien uhreille puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja humaanisuuden periaatteita noudattaen. Humanitaarisen avun tavoitteena on ihmishenkien pelastaminen, ihmisten hädän lievittäminen ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttaminen. Humanitaarinen apu ohjataan kansainvälisten ja kotimaisten humanitaaristen avustusjärjestöjen kautta.
Korkotuki-instrumentti 2,40 %
Määrärahat kohdennetaan tukemaan kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä OECD:n vientiluottoja ja korkotukiluottoja koskevan niin sanotun konsensussopimuksen mukaisesti. Kehitysmaihin myönnettävistä korkotukiluotoista on säädetty laissa kehitysmaihin myönnettävistä korkotukiluotoista (1114/2000). Määrärahaa käytetään myös myönnettyjen luottojen käytön seurantaan ja valvontaan sekä uusien hanke-esitysten valmisteluun ja arviointiin sekä hankkeisiin liittyvään teknisen avun tukemiseen.
Euroopan kehitysrahasto 1,42 %
Tuki kohdennetaan EU:n ja AKT-maiden (Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren) väliseen kehitys- ja muuhun yhteistyöhön Eurooppalaisen kehityspoliittisen konsensuksen ja Cotonou-kumppanuussopimuksen linjausten mukaisesti, sekä SEUT:n 4. osassa tarkoitettujen merentakaisten maiden ja alueiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot
kehityspoliittinen tiedotus 0,92 %
Määrärahat kohdennetaan seuraaviin käyttötarkoituksiin: kehityspoliittinen suunnittelu- ja tutkimustoiminta, kehitysyhteistyön henkilöstön koulutus- ja valmennustoiminta, kehitysviestintä ja kehityskasvatus, vapaaehtoisrahoitus OECD:n kehitysapukomitean alaiseen työhön sekä kehitysyhteistyön tietojärjestelmien ja muun kehitysyhteistyöhallinnan kehittämiseen.
Kehitysyhteistyön evaluointi ja
sisäinen tarkastus 0,52 %
Määrärahat kohdennetaan kehitysyhteistyön sisällön, laadun ja hallinnollisten toimintatapojen sekä varainkäytön tehokkuuden ja tarkoituksenmukaisuuden vahvistamiseksi.
Euromääräinen tavoite: 920 000 000e
Muut ulkoministeriön alaiset kohteet 13,60 %
Finnfundin toimintamenot
Hallintomenot
Siviilikriisinhallintamenot
Euromääräinen tavoite: 150 000 000e
SISÄMINISTERIÖ
Pakolaiset ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto 1,85 %
Siviilikriisinhallintaan liittyvä koulutus- ja rekrytointitoiminta
(budjetin momentti 26.01.23) 0,04 %
Jäsenmaksu International Organization for Migration
sekä Helsingin toimistolle maksetut korvaukset 0,02 %
Euromääräinen tavoite: 18 000 000e
MUUT 0,53 %
Euromääräinen tavoite: 5 400 000e